Ruostumattomassa teräksessä oleva ruoste hitsauksen jälkeen on yleinen päänsärky monille insinööreille ja rakentajille. Kun tarkastellaan keltaista ruostetta hitsin ympärillä alun perin sileällä pinnalla, ihmisten ensimmäinen reaktio on usein "onko materiaali ostettu väärennöstä?" Itse asiassa useimmissa tapauksissa materiaali on aito, ja ongelma on itse hitsausprosessissa, joka rikkoo ruostumattoman teräksen herkän tasapainon.

1. Kuinka ruostumattomasta teräksestä valmistettu amuletti toimii?
-
Ydinsulku: kromioksidikalvo
Ruostumattoman teräksen kromipitoisuus on yleensä yli 10,5 %. Kun kromi altistuu ilmalle, se reagoi nopeasti hapen kanssa muodostaen pinnalle erittäin ohuen (noin 1-3 nanometriä), mutta erittäin tiheän kromioksidi- (Cr₂O3) passivointikalvon. Tämä kalvo on näkymätön paljaalla silmällä, mutta se voidaan kiinnittää tiukasti panssarin tavoin, mikä eristää tehokkaasti kosketuksen teräsmatriisin ja syövyttävän materiaalin välillä.
-
Elävä metafora:
Tämä passivointikalvo on kuin ihmisen iho. Hyvä iho kestää ulkoisia bakteereja; Hitsaus vastaa "syvää palovammaa" paikallisella alueella, ja iho tuhoutuu. Jos haavaa ei käsitellä oikein ajoissa, haava tulehtuu ja tulehtuu.
2. Analyysi hitsauksen lämpökentän vaikutuksesta teräksen mikrorakenteeseen ja ominaisuuksiin
(1) "kromin puute" lämmön vaikutuksen alaisuudessa (HAZ)-perustavallisin kannustin.
Tämä on keskeisin ja ammattimaisin syy nivelen ruostumiseen. Kun hitsauslämpötila saavuttaa herkkyysalueen 450 - 850 astetta (etenkin hitaan jäähdytyksen aikana), ruostumattomassa teräksessä oleva kromi yhdistyy hiileen ja saostuu kromikarbidiin (CRC) raerajaa pitkin.
- Vakavat seuraukset: kromi on "lukittu" karbidiin eikä voi osallistua passiivikalvon muodostukseen. Tämä johtaa karbidin ympärillä olevan raeraja-alueen kromipitoisuuden jyrkkään laskuun (eli "kromi-huono"), ja joskus jopa alle 10,5 %:n kriittisen arvon ruosteenkestävyyden ylläpitämiseksi.
- Intuitiivinen suorituskyky: syövyttävässä ympäristössä (jopa kosteassa ilmassa) kromi{0}}huonoista raerajoista tulee ensisijainen korroosioreitti. Korroosio kehittyy sisäänpäin raerajaa pitkin muodostaen näkyvän ruosteviivan hitsin molemmille puolille, jota kutsutaan ammattimaisesti "rakeidenväliseksi korroosioksi". Vaikeissa tapauksissa materiaali voi jopa murtua raerajaa pitkin.
(2) Hitsausrungon "fyysinen muutos".
- Sekoita -materiaaleja: Jos käytät väärää täytemetallia ((kuten hitsaat 304-terästä 308-langalla) tai asetukset ovat pois päältä, hitsauksessa ei välttämättä ole samoja aineita kuin perusmetallissa, mikä voi saada sen ruostumaan nopeammin.
- Raekokoongelmat: Hitsin keskiosa sulaa ja uudistuu, jolloin syntyy suurempia kiteitä kuin alkuperäinen metalli. Suuret kiteet tarkoittavat yleensä heikompaa ruostesuojausta.
- Epäpuhtauksien rikastaminen ja viat: hitsauksen aikana saattaa esiintyä epäpuhtauksia, huokoisuutta ja kuonaa, joista tulee korroosion lähtökohta.
(3) Pintatilan tuhoutuminen
- Hapetus ja karkaisuväri: korkeassa lämpötilassa hitsiin ja sen läheisyyteen muodostuu paksu oksidihilse (sininen, violetti, keltainen ja muut karkaisuvärit). Tämä oksidihilse on löysä ja huokoinen, ja sen alla oleva metalli on edelleen kromi-huonossa tilassa, ja väri itsessään on korroosion alku.
- Lisääntynyt karheus: hitsauskuona ja roiske tekevät pinnasta karhean, mikä helpottaa kosteuden ja syövyttävien ionien imeytymistä, eikä täydellistä passivointikalvoa ole helppo muodostaa.
3. yhteiset operaatiot, jotka pahentavat ongelmia varsinaisessa taistelussa
- Sopivien hitsausmateriaalien käyttämättä jättäminen: Jos tavallista hiiliteräksellä päällystettyä elektrodia käytetään väärin hitsattaessa 316L ruostumatonta terästä, hitsin korroosionkestävyys tuhoutuu kokonaan.
- Suojakaasun puute tai riittämätön suojaus: Suojakaasuhitsauksessa kaasun virtaus ja puhtaus eivät ole riittävät tai kannen vetoaika on lyhyt, mikä johtaa hitsin ilman tunkeutumiseen korkeassa lämpötilassa ja vakavaan hapettumiseen.
- Virheelliset hitsausparametrit: liiallinen linjaenergia (suuri virta ja jännite, hidas nopeus) tekee lämpövaikutuksesta leveämmän ja kromin puutteen vakavammaksi.
- Ei käsittelyä hitsauksen jälkeen: katsotaan, että "hitsaus riittää", ja hitsausta ja sitä ympäröivää aluetta ei puhdisteta, peittata tai passivoida, mikä vastaa "palaneen" haavan paljastamista suoraan.

4. Ammattimaiset ratkaisut: ennaltaehkäisystä korjaamiseen
Ennaltaehkäisyvaihe:
- Materiaalin yhteensopivuus: valitse vähähiilinen tai ruostumaton teräs, joka sisältää stabilointielementtejä (kuten 304L ja 316L tai 321 ja 347, jotka sisältävät titaania/niobiumia). Ne voivat vähentää kromikarbidin saostumista.
- Prosessin ohjaus: käytä alhaista virtaa ja nopeaa hitsausnopeutta lämmöntuoton vähentämiseksi; Varmista, että suojakaasu on riittävä ja tehokas; Esilämmitä tarvittaessa paksu levy tai säädä välikerroksen lämpötilaa välttääksesi pysymisen herkistymislämpötila-alueella.
- Hitsausmateriaalin valinta: valitse hitsausmateriaali, jolla on sopiva kemiallinen koostumus tai jopa parempi (kuten hitsaa 304 316 hitsausmateriaalilla molybdeenipitoisuuden lisäämiseksi).
Hitsauksen jälkeinen-käsittely:
(1) Mekaaninen puhdistus: Käytä erityistä ruostumattomasta teräksestä valmistettua hiomalaikkaa tai teräsharjaa (jonka on oltava erityinen ruostumattomalle teräkselle hiiliteräksen saastumisen välttämiseksi) poistaaksesi hitsauskuonan ja roiskeet.
(2) Happopeittauspassivointi: tämä on keskeinen vaihe korroosionkestävyyden palauttamiseksi.
- Peittaus: käytä typpihapon -fluorivetyhapon sekoitettua liuosta poistaaksesi oksidihilse ja kromi-huono kerros hitsaus- ja lämmön vaikutukselta.
- Passivointi: Käsittele passivointiliuoksella, kuten typpihapolla tai sitruunahapolla, jotta pinta muodostuu täydellisen ja tiiviin kromioksidikalvon uudelleen muodostamiseksi.
(3) Elektrolyyttinen kiillotus: korkean -kysynnän tuotteissa pinta voidaan tasoittaa elektrolyyttisellä kiillotuksella ja samalla saadaan aikaan erinomainen passivointikalvo.